Kyllä, siitä on kymmenen vuotta kun jotain liikahti Suomen maassa. Pienehkö, epätasainen ja yksilökohtainen muuttoliike suuntautui maan peräkylistä, sen upottavimmista perslävistä kohti maamme rokkaavinta ja paskanhajuisinta (tunnelmaltaan) kaupunkia, eli Tamperetta.

 

Aikuisiän saavuttaneita, viinan kanssa jo vuoden jos toisenkin lotranneita selkärangattomia urhoja tunsi pistoksen kylkiluittensa välissä, huomasi pyörineensä oman pikkukaupunkinsa baareissa ja metsissä jo liian pitkän ajan. Kakstahdin tuoksu oli melkein kerennyt liottamaan suurimman osan muutenkin aikamoisen niukasta aivokapasiteetista. Nämä ameeba-, joskus alkiotasoiset nuhruiset miehenpuolikkaat tekivät elämäntilanteeseen nähden pakollisen hyökkäyksen kohti mansesteria.

 

Hyökkäyksen syyt olivat moninaisia, kuten opiskelu, naisen-ja työn perässä muuttaminen.

Tampereelle kerääntyi hajanainen, mutta tunnistettava joukko kolmenkympin pyykkiä lähestyviä entisiä ja nykyisiä mopopoikia, aknearpisia ja pahanhajuisia käsityöläisiä. Vuosi oli siis noin 1999.

 

Tuosta alkoi helminauhamainen elämäntarina uudessa isommassa kaupungissa. Vaikkakin helmet olivat useimmiten ruskeasävyisiä ja kokemukset ym. kommellukset eivät aina päätä silitelleet, niin siitä huolimatta tuon vuosituhannen vaihteen muuttoruiskaus sikisi paljon mehukkaita tarinoita ja marinoi näistä nyt jo liikkeissään kangistuneista miehistä kovin toisenlaisia, vaikkakin mopon viritysherkkyys on muutamilla vieläkin verissä.

 

Olkoon tänä vuonna tilaa näiden huojuvien miehenkuvatuksien rupisille ja hientuoksuisille tarinoille. Kaikki lähti siitä kun koko kesän radiossa soi Texasin: Summer Son ja syksyllä oli muutto edessä uuteen, isompaan kaupunkiin. Elettiin hetkiä jolloin pala liikahti yhden jos toisenkin p-pohjanmaalaisen kurkussa…

tarina jatkuu...